sivasblue.gif (1983 bytes)

SIVAS OY
Yritttäjäntie 23-25
PL 99
67101 KOKKOLA
Puh.06 8325600
Perustettu 8.6.1979 Kokkolassa
Henkilöstö: 12 henkeä

502542.jpg (8034
Sivas Oy on valmistanut jo 25 vuoden ajan työasusteita suomalaiselle teollisuudelle, maataloudelle sekä pienyrityksille.

Kokemus, joka vuosien varrella on kertynyt,
auttaa meitä palvelemaan asiakaskuntaamme
entistäkin paremmin.

25 vuotta epävakaalla tekstiilialalla on pitkä aika, josta
olemme ylpeitä. Kiitos tästä ajasta kuuluu kuitenkin
asiakkaillemme. Pitkäaikaiset asiakassuhteet
kertovat meidän olevan luottamuksen arvoisia niin
toiminnan kuin tuotteidenkin osalta.

25 vuotta - aika, jossa toiminnasta tulee helposti rutiinia,
jäädään helposti polkemaan paikoilleen.
Kehittyäksemme yhä edelleen, olemme tehostaneet tuotantoa, siirtäneet kaavoituksemme atk-aikaan, lisänneet alihankkijoiden määrää sekä kotimaassa että ulkomailla. Vuonna 1998 aloitettu laatuprojekti on saatettu päätökseen ja olemme luoneet omat, yritystämme ja tuotteitamme koskevat laatustandardit.

Näiden toimien avulla olemme pyrkineet varmistamaan, että pystymme palvelemaan Teitä entistäkin paremmin valmistamalla entistäkin parempia tuotteita.

Olemme ylpeitä omasta työstämme ja toivomme, että voimme tarjota Teille entistä kattavamman asustevalikoiman josta löydätte yrityksellenne sopivat työasusteet nyt ja tulevaisuudessa.

Uusimmat yritystämme ja tuotteitamme koskevat
uutiset, löytyvät omalta sivultaan, jonne päivitämme uusimmat tuoteuutiset sekä muut yritystämme koskevat uutiset.

Kiitos kuluneista vuosista
- jatkamme entistäkin tehokkaammin!


500.jpg (12424 bytes)
 

 

 

 

sivas.jpg (51874 bytes)
Toimitilamme Yrittäjäntiellä Kokkolassa

[ALKUUN]   [TUOTTEET]   [PALVELUT]    [HENKILÖSTÖ]   [PALAUTE]   [LINKIT]